Hihnan toisessa päässä

Ruudun toisella puolella istuu 16-vuotias koiriin hurahtunut lukiolainen nimeltä Maija. Olen siis sivujen ylläpitäjä ja koirien omistaja.

Pidän itseäni positiivisena ihmisenä, joka osaa ottaa ilon irti pienistäkin asioista, nauraminen onkin minulle vähän liiankin tuttua. Huumorintajustani on ollut sekä haittaa sekä hyötyä, mutta ilman sitä tuskin pärjäisin päivääkään koirieni kanssa.

Eläimet, varsinkin koirat, ovat pienestä pitäen olleet minulle tärkeitä. Koirat jaksavat aina ilahduttaa ja tuovat elämääni haasteita ja tavoitteita. Ensimmäisen koiran, Kaapon, sain ollessani 10-vuotias. Odotus oli pitkä, mutta odotus palkittiin. Toisen koirani, Jymyn, sain Kaapon ollessa 5-vuotias. Varsinkin toisen koiran saaminen vaati minulta kärsivällisyyttä, hyviä perusteluita ja ennen kaikkea tahdon voimaa. Nykyään olen siis onnellinen kahden koiran omistaja.

Koiraharrastuksen ihmeellisen maailman tupsahdin Kaapon myötä. Kaikista tärkein ja rakkain harrastus on agility. Agilityn lisäksi treenailen koirieni kanssa tokoa ja koiratanssia joskus enemmän ja joskus vähemmän. Jymyn tullessa taloon olemme myös pyörähtäneet näyttelyissä.
Vaikka koiraharrastus on ehdottamasti tärkein, niin harrastuksia minulla on ollut postcrossingista ratsastukseen.